Rohkeutta on

Vihreät avasivat valtakunnallisen vaalikampanjansa eilen Kampissa teemalla ”Rohkeutta on.” Vaikka kampanjan visuaalinen ilme on varsin varovainen hassunnäköisine piirrosukkoineen (julisteet löytyvät sivustolta ”vaalijulisteet”-napin alta, flash-sivustolle ei pysty linkittämään tarkemmin), yksi julisteista on selvästi astetta rohkeampi: se, jossa hassunnäköiset ukot pitelevät ruoskia ja ovat pukeutuneet jonkinmoisiin nahka- ja kumiasusteisiin, ja tekstinä lukee: ”Rohkeutta on ymmärtää erilaisuutta.”

Tämä on Vihreitä parhaimmillaan, ja yksi tärkeimmistä syistä sille, miksi se valikoitui omaksi puolueekseni: samaan aikaan, kun muissa puolueissa vielä pohditaan, kuinka suvaitsevaisia voidaan olla homoseksuaaleja kohtaan, Vihreissä mennään jo monta askelta edellä ja julkisesti puolustetaan vielä paljon marginaalisempien ryhmien oikeutta olla oma itsensä. Lapin Kansan tapauksen yhteydessä teema ei voisi olla ajankohtaisempi.

Henkilökohtaisella tasolla Rohkeutta on -kampanjassa kiinnostaa, kuinka moni tajuaa huumorin omasta rohkeuden kuvauksestani (jollainen sivuilta löytyy melkein jokaiselta ehdokkaalta). Luotan siihen, että kohderyhmäni ainakin tajuaa, kuinka vakavalla naamalla tulee sanoa: ”Rohkeutta on myöntää pelkäävänsä. Mutta pelkääminen ei ole rohkeutta.”

Pitää kyllä tunnustaa, että tuo ei ole edes itsekeksitty lause, vaan Tommi Korpelan roolihahmon lausahdus jossain telkkariohjelmassa, josta en muista juuri muuta kuin että Tommi Korpela näytteli siinä. Joku tosi-tv-parodia se taisi olla.

2 kommenttia artikkeliin "Rohkeutta on"

  1. foo sanoo:

    Kuulostaa studio Julmahuvilta

  2. Jani Moliis sanoo:

    Kuulostaa, vaan ei ole. Kun taas vain jaksoi googlettaa, niin löytyi vastaus: Yleltä 2007 tullut ohjelma nimeltään Sota & Rauha.
    Mutta eiköhän Julmahuvi-viittauksiakin ehdi vielä sivuille ilmaantumaan…