VR – Suomen Pablo Escobar

Myönnän, teen kardinaalivirheen ja kommentoin tekstiä, jota en ole lukenut lainkaan. Mutta sitä Hesari varmaan halusikin, kun otsikoi NYTissä olevan juttunsa ”Nurmijärven kunnanjohtaja: juna toisi huumeet”. Selvisihän se viimeinkin, miksi Vanhanenkin niin vastustaa raideliikennettä…  Onhan se kamalaa, että mikä tahansa rupusakki pääsee tuhoamaan ihania hajakeskitettyjä idyllejä, kun niihin on niin helppo päästä hyppäämällä vain junaan. Samaa argumenttia käytettiin muistaakseni myös Espoossa länsimetroa vastaan. Tällä logiikalla kannattaisi mieluummin aidata koko kunta, ja päästää vain kulkukortin omaavat ”kunnon kansalaiset” sisään.

Muistui mieleeni samaiseen Nurmijärveen liitetty anekdootti (joka voi olla tottakin, mutta en ole koskaan pystynyt asiaa mistään varmistamaan): ”Helsingin Sanomien teettämän kyselyn mukaan 10% nurmijärveläisistä katsoo, että heidän kuntaansa on sijoitettu liikaa pakolaisia. Nurmijärvellä ei asu yhtään pakolaista.”

Aiheet:

2 kommenttia artikkeliin "VR – Suomen Pablo Escobar"

  1. Samuli sanoo:

    Helsingin sanomien arkistoa tonkimalla löytyi vahvistusta anekdootillesi, vaikkakin itse juttu on yli kymmenen vuotta vanha ja ehkä asenteetkin ovat jo muuttuneet? 🙂

    ”Myös pakolaisista nurmijärveläisillä on vankat mielipiteet; kyselyyn vastanneista 7,9 prosenttia sanoi, että kunnassa on liikaa pakolaisia ja 31,8 prosenttia oli tyytyväisiä nykyiseen tilanteeseen. Nurmijärvellä ei ole yhtään pakolaista.” (HS 10.11.1997)

  2. Jani Moliis sanoo:

    Loistavaa, kiitos tonkimistyöstä Samuli! Anekdootteja on paljon hauskempi kertoa, kun tietää niiden perustuvan todellisuuteen. Hämmästyttävän lähelle tuo oma sanamuotoiluni osui Hesarin juttua…