Huomenna ratkeaa

Huomenna sitten nähdään, miten käy. Omalta osaltani eniten jännittää, miten tulos suhteutuu viime vaalien äänisaaliiseen (317 ääntä). Niin tai näin, perustelut tulokselle on jo valmiina: jos äänimäärä on suurempi, on se osoitus siitä, että vaaleihin osallistuminen on pitkäkestoinen projekti, jossa aina rakennetaan edellisten vaalien työn päälle. Jos äänimäärä jää pienemmäksi, johtuu se siitä, että näissä vaaleissa kampanjointiaktiivisuuteni jäi muista kiireistä johtuen viime kertaista vähäisemmäksi (kuten näidenkin sivujen päivitystahdista on voinut päätellä).
Eli jonkinlaisen kuvan pystyy luomaan siitä, kuinka suuri merkitys aktiivisella kampanjoinnilla on ehdokkaalla, joka ei ole jo entuudestaan tunnettu. Toki muuttujia on niin paljon, että mitään suurempia johtopäätöksiä ei ole mahdollista tehdä. Mutta katsotaan nyt ensin se lopullinen tulos, ja analysoidaan vasta sitten tarkemmin. Toivottavasti mahdollisimman moni on kuitenkin minut esim. vaalikoneista löytänyt, ja 977 kirjautuu paperiin.